Siirry sisältöön

Nuorten Päivä

Nuorten Päivä 2018

Valtakunnallisiin lastensuojelupäiviin® liittyen järjestetään vuosittainen Nuorten Päivä Turussa. Nuorten Päivään ovat tervetulleita kaikki lastensuojelusta kokemuksia omaavat n. 13–21-vuotiaat nuoret. Päivässä on mahdollisuus tavata muita lastensuojelun asiakkaana olevia tai olleita, keskustella kokemuksista lastensuojelussa ja miettiä yhdessä tehtävää vaikuttamistyötä sekä verkostoitua. Päivään osallistuvat myös kansanedustaja Jani Toivola sekä Suomen Punaisen Ristin turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää, jotka vievät nuorten viestiä seuraavalla viikolla järjestettäville Valtakunnallisille lastensuojelupäiville yhdessä nuorten kanssa. Nuorten Päivässä voit itse päättää, millä eri tasoilla osallistut: voit vain tulla mukaan tapaamaan muita nuoria tai voit halutessasi keskustella päättäjien kanssa ja osallistua vaikuttamistyöhön.

Tämän vuoden teemana on Osallisuus Arjessa.

Mitä? Nuorten Päivä
Missä? Nuorten Taide- ja toimintatalo Vimmassa, osoitteessa Aurakatu 16, Turku
Milloin? Perjantaina 21.9.2018 klo 9–16

Päivän aikana tarjotaan lounas ja iltapäiväkahvit.

Ilmoittautumiset viimeistään 14.9.2018 klo 12. Paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu tästä: https://www.lyyti.in/nuortenpaiva2109

Lataa kutsukirje nuorille ja infokirje ammattilaisille – ja vie viesti eteenpäin! Kutsukirjeet voi myös tulostaa.

Viestiä ja materiaalia Nuorten Päivästä saa jakaa mahdollisimman laajasti eri tahoille, jotta viesti saavuttaisi kaikki lastensuojelun asiakkaana olevat nuoret.

Välitäthän tietoa myös somessa – lataa tästä Instagramiin sopiva mainoskuva:

Nuorten Paiva 2018 Instagram

Tunnelmia viime vuoden Nuorten Päivästä videolla: