Siirry sisältöön

Paras on pienoisen taivaassa

Hertzell F. A. V. 1897

Eläimistä poiketen ihminen tarvitsee apua synnytyksessä. Äiti itse ei ulotu auttamaan pienokaista ulos. Paarmuska, pirttimuori tai synnyttäjän sukulainen, oma äiti tai anoppi haettiin paikalle.

Kätilökoulutus alkoi Suomessa vuonna 1816. Vei silti vuosisadan, ennen kuin vastasyntyneen ottivat vastaan koulutetut kädet. Kunnat eivät halunneet maksaa kätilölle elinkelpoista palkkaa, eikä lapsen isäkään aina ollut valmis maksamaan koulutetulle lapsenpäästäjälle.

Lapset tulivat itsestään maailmaan, ja jos eivät tulleet ”paras oli pienoisen taivaassa”. Sinne pienoinen usein pääsikin, ja erityisen varmasti, jos äiti menehtyi synnytykseen tai lapsivuodekuumeeseen. Aseman ja varallisuuden vaikutus äidin ja lapsen kohtaloon jäi melko vähäiseksi. Tästä on esimerkkinä Johan Jakob von Julinin perhe.

Von Julin oli 1800-luvun alkupuolen Suomessa apteekkari ja ruukinpatruuna, yksi Suomen rikkaimmista miehistä. Hänen vaimonsa sai lapsivuoteessa varmasti parasta mahdollista hoitoa, todennäköisesti koulutetun kätilön avun, samoin lapset. Isä itse tunsi lääkkeet ja yrtit. Silti ensimmäinen vaimo kuoli esikoisen syntymän jälkeen lapsivuodekuumeeseen. Pienokainen seurasi äitiään muutaman viikon ikäisenä.

Von Julin meni uudelleen naimisiin. Vaimo synnytti viisi lasta, joista neljä menehtyi pikkuisena. Äiti itse kuoli viidenteen synnytykseen, mutta pieni poika selvisi aikuiseksi.Von Julinilla oli kahdenkymmenenkahden vuoden ja kahden avioliiton jälkeen elossa yksi perillinen.

Muutaman vuoden kuluttua vuorineuvos nai itseään puolta nuoremman aatelisneidin. Charlotta Jägerskjöld synnytti kolme lasta, joista kaksi tyttöstä kasvoi aikuisiksi. Kolmanteen synnytykseen Charlotta itse menehtyi, mutta poika eli yhdeksänvuotiaaksi. Murheellinen von Julin nai vaimovainajan vanhemman sisaren lasten äidiksi. Uusi rouva sai kaksi lasta, jotka elivät pitkän elämän, kuten hän itsekin. Vuorineuvoksen kuollessa kuusikymmentäkuusivuotiaana hänen yhdestätoista lapsestaan oli elossa viisi. Nuorin heistä oli kolmivuotias.

Tämä vauraan ja sivistyneen perheen tragedia kuvastaa varakkaitten, koulutettujenkin ihmisten täydellistä avuttomuutta sairauksien edessä. Lapsen varjelemiseksi tai pelastamiseksi ei osattu tehdä juuri muuta kuin rukoilla.

Kaari Utrion puheenvuoro ”Hauras pieni elämä. Suomalaisen lapsen historiaa.” on Valtakunnallisten lastensuojelupäivien® avauksessa tiistaina 26.9. klo 9.30–11. Tutustu tapahtuman puhujiin etukäteen ja ilmoittaudu mukaan 4.9. mennessä.