Siirry sisältöön

Tervetuloa Valtakunnallisille lastensuojelupäiville Lahteen!

Kuvitettu lapsi pitää kädessään lintua ja toisessa kukkia. Hänen ympärillään on kukkia ja puita. Kuvassa on teksti: "Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät - Kestävä tulevaisuus lapselle. 29.-30.9.2020 Lahden Sibeliustalo".

Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® on pitkät perinteet. Päivien valmistelu on tuskin koskaan ollut niin haastavaa kuin tänä vuonna. Pandemian aiheuttama poikkeustilanne sulki yhteiskuntamme maaliskuun puolivälissä melkoisella ryminällä, ja meidän piti yhtäkkiä varautua uuteen tuntemattomaan määräämättömäksi ajaksi.

Kuukauden poikkeustilanteen jälkeen totesimme, että lastensuojelupäivien valmistelussa pitää huomioida poikkeustilanteen aiheuttamat vaikutukset isompien tilaisuuksien järjestämiseen. Laitoimme valmiit suunnitelmamme lennosta uusiksi.

Tänä vuonna Valtakunnalliset lastensuojelupäivät järjestetäänkin varsin poikkeuksellisella konseptilla. Päätimme karsia päiviltä sinne aiemmin keskeisesti kuuluneet kokemuskirjaston, vierailukohteet ja iltatilaisuuden.

Emme rakentaneet päivistä kahden päivän kokonaisuutta, vaan kokosimme kaksi itsenäistä koulutuspäivää. Näistä ensimmäinen keskittyy yleisemmin lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen ja toinen lastensuojelun ja sijaishuollon kysymyksiin. Osallistujien määrää rajattiin, jotta pystymme huolehtimaan kaikkien terveydestä ja turvallisuudesta parhaalla mahdollisella tavalla.

Päivien teemaa – Kestävä tulevaisuus lapselle – ei kuitenkaan tarvinnut muuttaa suunnittelun missään vaiheessa. Se on vähintään yhtä ajankohtainen poikkeustilanteen jälkeen kuin sitä ennen. Teema muistuttaa siitä, että tänään tekemämme ratkaisut luovat pohjaa tulevaisuudelle sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä.

Poikkeustilanne on koskettanut tavalla tai toisella jokaista perhettä. Erityinen huoli koronan aiheuttamista vaikutuksista liittyy perheisiin, jotka ovat kamppailleet jaksamisen ja arjessa selviytymisen kanssa jo aiemmin. Poikkeusolot ovat vaikuttaneet erityisen paljon myös lasten ja nuorten normaaliarkeen. Se oli lähes tauolla keväällä, kun arki rakentui etäopetuksen varaan ja sekä harrastuksia että tärkeitä sosiaalisia suhteita piti karsia.

Koronakriisi vaikutti myös lasten ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten arkeen. Kohtaamistyötä tekevät ovat joutuneet työskentelemään uudenlaisten riskien kanssa toimintatapojaan muokaten. Työn arki ei ole suinkaan keventynyt – pikemminkin päinvastoin. On selvää, että poikkeusolosuhteet ovat vaikuttaneet palvelujen hakemiseen sekä avun vastaanottamiseen ja tarjoamiseen. Perinteisten tapojen rinnalle on kehitetty digitaalisia palveluita, ja yhteistyön tapoja on vahvistettu onnistuneesti.

Koronan aiheuttamat poikkeusolosuhteet ovat tehneet entistäkin näkyvämmäksi turvaverkkojen merkityksen yhteiskunnassa. Lapsen kestävän tulevaisuuden ytimessä on lapsen oikeuksien toteutuminen. Haluamme luoda ympäristön, jossa sekä tasapainoinen että tasa-arvoinen kasvu ja kehitys ovat mahdollisia kaikille lapsille täysimääräisinä. Poikkeusaika on saanut meidät havaitsemaan asioita ja tekemään työtä uusin tavoin. Parhaimmassa tapauksessa se voi jopa vähentää eriarvoisuutta.

Toivotamme teidät tervetulleiksi hiukan erilaisille lastensuojelupäiville suuntaamaan yhdessä katsetta kestävään tulevaisuuteen. Tervetuloa Lahteen virtuaalisesti tai paikan päälle!

Hanna Heinonen, toiminnanjohtaja
Miia Pitkänen, ohjelmajohtaja