Siirry sisältöön

Vierailijablogi: Maahanmuuttajataustaiset perheet kohtaavat useita haasteita perus- ja vammaispalveluiden käytössä

Maahanmuuttajataustaiset perheet kohtaavat useita haasteita perus- ja vammaispalveluiden käytössä

Suomessa asuvien maahanmuuttajataustaisten vammaisiksi määriteltyjen henkilöiden määrää on vaikeaa arvioida, sillä Suomessa ei tilastoida vammaisuutta etnisyyden mukaan.

Euroopan tilastoviraston vuonna 2012 toteuttamassa tutkimuksessa vammaisiksi määriteltiin henkilöt, jotka kokivat terveysongelman tai toimintarajoitteen vaikeuttavan osallistumistaan jollakin elämänalueella. Tällöin Suomessa asuvien vammaisten henkilöiden määräksi tuli 511 000, 15 prosenttia koko väestöstä.

Maailman terveysjärjestön (WHO) arvion mukaan noin 15 prosentilla, eli yli miljardilla ihmisellä koko maailman väestöstä on jonkinasteinen vamma. Mikäli 15 prosentin laskelmaa sovelletaan Suomessa asuviin vieraskielisiin, joita vuoden 2017 lopussa oli Tilastokeskuksen mukaan 373 500, on mahdollista tehdä karkea arvio, että Suomessa on noin 56 025 vieraskielistä henkilöä, joilla on jonkinasteinen vamma tai toimintarajoite.

Vammaisista maahanmuuttajataustaisista henkilöistä sekä heidän asemastaan sosiaalipalvelujärjestelmässä on vain vähän tutkittua tietoa. Helsingin yliopistossa on menossa Ella ja Georg Ehrnroothin säätiön rahoittama tutkimus, jossa selvitetään sitä, miten perus- ja vammaispalveluiden ammattilaiset sekä maahanmuuttajaperheet, joissa on vammainen lapsi kehittävät vuoropuhelua. Tarkastelemme peruspalveluita vammaispalveluiden lisäksi, sillä vammaispalveluihin ohjaudutaan usein peruspalveluiden kautta. Tutkimuksessa haastatellaan sekä vammaisen lapsen vanhempia että perus- ja vammaispalveluissa työskenteleviä ammattilaisia. Vanhempien haastattelut on jo toteutettu ja tällä hetkellä aineistona on kuudesta eri maasta Suomeen muuttaneen 20 vanhemman haastattelut, joiden perusteella seuraavaksi esittelemme tutkimuksen alustavia tuloksia.

Julkiset perus- ja vammaispalvelut ovat osa perheiden arkea

Kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kohtasivat haasteita palveluiden saavutettavuudessa, käytössä ja siirtymisessä palveluiden välillä. Palvelujärjestelmän vieraus ja pirstaloituneisuus sekä puutteellinen kielitaito aiheuttivat erityisiä vaikeuksia. Lisäksi suurin osa vanhemmista kertoi joutuneensa ”taistelemaan” saadakseen lapselleen diagnoosin sekä tarvittavat palvelut. Perheen arki ei välttämättä helpottunut diagnoosin saamisen jälkeen, sillä vanhemmat eivät saaneet tarpeeksi tietoa lapsen vammasta tai hoito- ja koulutusmahdollisuuksista.

Osa vanhemmista oli saanut tietää lapsiaan koskevista päätöksistä vasta niiden astuttua voimaan ja osa ei ollut saanut lastensa virallisia päätöksiä tai kokeita itselleen pyynnöistä huolimatta. Tämä aiheutti yleensä epäluottamusta palveluihin jatkossa. Ne vanhemmat, jotka kokivat tulleensa kuulluksi lastensa asioissa, kertoivat luottavansa palveluihin.

Perhenäkökulman ristiriitaisuudet palveluissa

Sekä suomalaisessa hoitotyössä että kotouttamistyössä korostetaan perhekeskeisyyttä. Vanhempien kokemusten mukaan hoito kuitenkin keskittyy lapsiin, eikä vanhempien mielipiteitä kuulla. Lisäksi vanhempien omaa toimijuutta ja työllisyyttä ei tueta, eikä heitä kohdata itsenäisinä toimijoina ja ammattilaisina, vaan ensisijaisesti lapsensa hoitajina ja maahanmuuttajina.

Työssäkäynti tuki vanhempien jaksamista, sillä se toi vaihtelua arkeen, aikuiskontakteja, sosiaalisista verkostoja sekä mahdollisuuden oppia suomen kieltä. Työttömät vanhemmat kokivat, että vammaisen lapsen hoito vei paljon aikaa, mikä rajoitti aikuiskontakteja vapaa-aikana. Työttömät vanhemmat, joiden lapset olivat hoidossa, kokivat etteivät saaneet tarpeeksi tukea työllistymiseensä ja kotoutuminen oli näin ollen vaikeaa.

Yksityisten palveluiden käyttö toimintamahdollisuuksia tukemassa

Osa vanhemmista käytti yksityisiä palveluita julkisten palveluiden rinnalla tai niiden sijasta. Yleisimpiä yksityisiä palveluita olivat puheterapia, fysioterapiaa, toimintaterapia, yksityinen päivähoito sekä hieronta. Yleisin syy käyttää yksityistä palvelua oli vanhempien kokemus siitä, että peruspalveluiden kautta ei saatu mitään tukea. Julkiset palvelut koettiin riittämättömäksi lapsen kehityksen kannalta tai esimerkiksi tiettyä terapiamuotoa haluttiin saada useammin kuin se olisi ollut julkisten palveluiden kautta tarjolla.

Vanhemmat hakivat yksityisiä palveluita omalla kielellään, sillä kokivat yhteydenpidon palveluissa työskenteleviin ammattilaisiin helpommaksi. Yksityisissä palveluissa vanhemmat olivat myös kokeneet tulleensa kuulluksi paremmin. Yksityisten palveluiden käyttö asetti vanhemmat eriarvoiseen asemaan, sillä niiden käyttö on mahdollista ainoastaan työssäkäyville ja hyvin toimeentuleville vanhemmille.

Lopuksi

Alustavien tutkimustulosten mukaan periaatteet vammaisten henkilöiden osallisuuden lisäämisestä tai perhekeskeisyydestä vammaisen lapsen hoidon suunnittelussa eivät julkisissa palveluissa toteudu. Lisäksi sekä vammaisen lapsen että muiden perheenjäsenten kotoutuminen on haasteellista perus- ja vammaispalveluiden vaikean saatavuuden vuoksi. Vuorovaikutushaasteita palveluissa aiheuttaa yhteisen kielen puutteen vuoksi asiantuntijakeskeisyys, jolloin vanhemmat eivät tule kuulluksi lastaan koskevissa asioissa. Tutkimustulosten perusteella tulkitsemmekin, että maahanmuuttajataustaisten perheiden kohtaamat haasteet johtuvat pitkälti rakenteellisista kysymyksistä, jotka koskettavat myös valtaväestöön kuuluvia perheitä. Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että vanhempien odotukset palveluiden sisällöstä ja tarjottavat palvelut eivät kohtaa, mikä vaikuttaa suuresti perheiden arkeen. Ilmiö vaatiikin lisätarkastelua myös palveluissa työskentelevien ammattilaisten näkökulmasta.

Vierasblogi liittyy tiistaina 25.9. klo 15.00–16.30 järjestettävään alaseminaariin 1. Erityislapsiperheen hyvä arki (Goto 33), jossa Eveliina Heino ja Annika Lillrank puhuvat blogin aiheesta otsikolla Arki maahanmuuttajaperheissä, joissa on kehitysvammainen lapsi. 

Lisätietoja

Annika Lillrank
Yliopistonlehtori, VTT, Dosentti
Tutkimuksen vastuullinen johtaja
Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet
Puh. 358 50 4484717, 358 50 4958280, annika.lillrank@helsinki.fi

Eveliina Heino
Tutkija, FM/YTM
Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet
Puh. 0445825687, eveliina.heino@helsinki.fi